Aurausviittojen pystytystalkoot

image_pdfimage_print

Hyvä aktiivi Kisa-Veikko/seuran urheilijan vanhemmat

Olemme saaneet muutaman vuoden tauon jälkeen taas aurausviittojen pystytysurakan seuran varainhankintaan.

Rakennusliike Karjaluoto on saanut Siikalatvan alueelta tienhoitourakan ja lähestyi meitä yhteistyön merkeissä, kysyen onko Kisa-Veikoilla halukkuutta pystyttämään aurausviittoja. Keskustelimme asiasta jaostovastaavien Tiikkajan Erkin ja Stillin Jukan kanssa ja päätimme tarttua tarjoukseen.

Toki voimme kolmestaankin homman hoitaa, mutta nopeammin ja tehokkaammin se kävisi vähän isommalla porukalla, tiekilometrejä on nimittäin yli kolmesataa.
Niinpä yritämme lauantaina 22.9. järjestää yhteisen talkootempauksen ja jatkaa seuraavana lauantaina. Jos sinulla on mahdollisuus tulla mukaan, olemme seuran puolesta kovasti kiitollisia. Tarve on muutamia peräkoukullisia autoja, peräkärryjä, rautakanki ja rautaisia miehiä kangen varteen ja autokuskeiksi. Toki naisväkikin on tervetullutta. Jos heillä liikenee aikaa talkoisiin, niin järjestetään kevyempi homma autokuskeina. Kolmen henkilön porukka autoa kohti on tehokkain työryhmä.

Talkooväen kokoontuminen Karjaluodon pajalle Retuperällä (ent. Karppisen Heikin paja) klo 9.00. Lastataan viittakuormat autoihin ja jaetaan reitit. Jos omistat turvaliivin, ota se mukaan, myös evästä ja juotavaa kannattaa varata mukaan.

Koska viitoitettavia tiekilometrejä on niinkin paljon, palkkaamme työllistämistuella miehen töihin, jolloin tikutushommaa voidaan tehdä myös arkipäivisin. Jos jollekin joku arkipäivä sopii ohjelmaan ja haluaa hyvän kuntoilupäivän, niin ottakaapa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Jos tuleva lauantai on kovin sateinen päivä, niin katsotaan sataako sunnuntaina.

Lisätiedot ja yhteydenotot: 0400-100673

Seuratoimintaterveisin
Erkki Helander

Jätä vastaus.