Julkaistu 14.9.2008 - ylläpito

Kestilän Kisa-Veikkojen kasvatti Marko ”Mane” Rasinkangas (s. 1978) päätti kuluneen pesäpallokauden tyylikkäästi SM-kultaan. Jo vuodesta 1995 asti Pattijoen Urheilijoissa tahkonnut Marko kirkasti näin ollen PattUn riveissä hankitut pronssin ja kaksi hopeaa kirkkaimmaksi mitaliksi. Pattijoen Urheilijat kukisti Sotkamon Jymyn miesten superpesiksen ratkaisevassa loppuottelussa 2-0 (1-0, 1-0) ja vei Suomen mestaruuden voitoin 3-2. Mestaruus on Pattijoelle sen 80-vuotisen historian ensimmäinen.
Marko Rasinkangas oli juniori-ikäisenä poikkeuksellisen lahjakas pelaaja. Ensimmäisen Itä-Länsi ottelun hän pelasi Kemin valtakunnallisella leirillä E-juniori-ikäisenä v. 1989. Em. ottelusta Marko pokkasi Lännen joukkueen 2-palkinnon. Paras saavutus juniorina Kisa-Veikoissa Markolla on Pohjois-Suomen mestaruuspronssi C-pojista vuodelta 1993. V. 1994 Marko pelasi viimeisen kauden Kisa-Veikkojen paidassa miesten Maakuntasarjassa. Em. kaudella Marko pelasi 16-vuotiaana isänsä Sakarin kanssa samassa joukkueessa. Ensimmäisen Superpesisottelunsa Marko pelasi 17-vuotiaana kaudella 1995 Jyväskylän Kiriä vastaan Pattijoen paidassa. Kaudella 2000 Marko voitti miesten Superpesiksen runkosarjan kärkilyöntitilaston. Lisäksi hän on pelannut kuusi miesten Itä-Länsi-ottelua ja voittanut Halli-SM:n. Kestilässäkin miestä on nähty viime vuosina mailan varressa, kun kentällä on tahkottu perinteistä Ukkomiehet – Poikamiehet -ottelua. Ja onhan Markoa nähty Kestilässä nykyään useamminkin, kun hän otti isältään Sakari Rasinkankaalta vetovastuun Kauppapalvelut Rasinkangas -yrityksestä.
Kestilän Kisa-Veikot onnittelevat Manea upeasta suorituksesta!
Kategoria: Uutiset | Ei kommentteja »
Julkaistu 15.1.2008 - ylläpito
Kansalliset 118.Laskiaishiihdot 2008
Kestilässä laskiaissunnuntaina 03.02.2008 klo. 11.00
Hiihtotyyli: Vapaa
Sarjat ja matkat:
M 15km M B 10km M20 10km M18 10km M16 5km
M14 5km M35 10km M40 10km M45 5km M50 5km
M12 3km M10 2km M35 10km M40 10km
M45 5km M50 5km M55 5km M60 5km M65 5km
N 5km N18 5km N16 5km N14 3km N12 3km
N10 2km N50 5km
Ilmoittautumiset:
Kirjallisesti lisenssinumeroineen ke 30.01.2008 mennessä
osoiteella Erkki Tiikkaja Viljatie 2 92700 Kestilä 92700 Kestilä
tai fax 08-8113206 tai sähköpostilla erkki.tiikkaja@pp.inet.fi
Osanottomaksut:
Alle 16-vuotta 7€ , muut 10 €, maksettava ilmoittautumisen
yhteydessä Kestilän Kisa-Veikkojen tilille Op Kestilä 513808-4420
Tiedustelut:
Erkki Tiikkaja 0405204270
www.kestilankisaveikot.net
Tervetuloa Kestilään. Kestilän Kisa-Veikot
Kategoria: Tapahtumat | Ei kommentteja »
Julkaistu 2.5.2007 - ylläpito
OSAKILPAILUT
I II III Yhteisp. Sija
P7
Joona Still 10 10 10 30 1.
Janne Still - 9 9 18 2.
Kalle Still 9 8 - 17 3.
Topi Still - - 8 8 4.
T7
Annika Härmä - 10 10 20 1.
P9
Osman Akbaba 10 10 9 29 1.
Jere Tervonen 9 8 7 24 2.
Teemu Still 8 7 8 23 3.
Eetu Hämeenaho - 9 10 19 4.
T9
Aliisa Härmä 10 10 9 29 1.
Katariina Viitanen - 9 10 19 2.
P11
Simo Härmä 10 10 10 30 1.
Joni Leiviskä 9 9 - 18 2.
Tuukka Tervonen 8 - 9 17 3.
T11
Nina Akbaba 9 10 10 29 1.
Ida Still 10 9 9 28 2.
Krista Suihkonen - 8 8 16 3.
P13
Teemu Härmä 8 9 10 27 1.
Oskari Määttä 7 8 9 24 2.
Valtteri Rantonen 9 7 8 24 2.
Jaakko Leinonen 10 10 - 20 3.
Aatu Hämeenaho - 5 7 12 4.
Miikka Tervonen - 6 6 12 5.
Jani Leiviskä 6 - - 6 6.
T13
Jenni Still 10 10 10 30 1.
Heidi Akbaba 9 9 9 27 2.
Emmi Taipaleenmäki 8 8 8 24 3.
Anniina Kemi 7 7 - 14 4.
P15
Tuomas Pellikka 10 - 10 20 1.
T15
Heidi Kemi 10 10 10 30 1.
Sijoituspisteet osakilpailuista: 1. 10p, 2. 9p, 3. 8p, jne.
Kaikki vähintään kahteen osakilpailuun osallistuneet palkittiin.
Kategoria: Tulokset | Ei kommentteja »
Julkaistu 1.4.2007 - ylläpito
osakilpailut
1. 2. yht. sijoitus
T4
Mira Helander 25 25 50 1.
P6
Joona Still 25 25 50 1.
Janne Still 15 20 35 2.
Iikka Taipaleenmäki 14 15 29 3.
Toni Karjaluoto 20 - 20 4.
T6
Annika Härmä 25 25 50 1.
Katri Taipaleenmäki 20 20 40 2.
P8
Kalle Still 25 25 50 1.
T8
Maarit Pellikka 20 25 45 1.
Jenna Helander 25 15 40 2.
Alisa Härmä 15 20 35 3.
P10
Osman Akbaba 25 15 40 1.
Teemu Still 15 25 40 1.
Eetu Hämeenaho 20 20 40 3.
Samuli Rosenberg 14 14 28 4.
Eetu Kemi - 13 13 5.
T10
Laura Rantonen 25 25 50 1.
Ida Kemi - 20 20 2.
P12
Oskari Määttä 25 25 50 1.
Aatu Hämeenaho 20 20 40 2.
Simo Härmä 14 15 29 3.
Tuukka Tervonen 15 14 29 3.
T12
Ida Still 25 25 50 1.
Kaarin Ojala 20 20 40 2.
Heidi Akbaba 15 15 30 3.
Nina Akbaba 14 14 28 4.
Anni Taipaleenmäki 13 12 25 5.
Annariikka Tuomaala - 13 13 6.
P14
Valtteri Rantonen 25 25 50 1.
Tuomas Pellikka 20 20 40 2.
Miikka Tervonen 15 15 30 3.
Teemu Härmä 14 14 28 4.
T14
Jenni Still 25 25 50 1.
Anniina Kemi 20 20 40 2.
Emmi Taipaleenmäki 15 15 30 3.
T16
Heidi Kemi 25 25 50 1.
Jenni Kemi 20 20 40 2.
Miehet
Jouko Niiranen 25 25 50 1.
Lasse Karjaluoto 20 20 40 2.
Naiset
Maija Karjaluoto 25 25 50 1.
Sirpa Leinonen 20 20 40 2.
Pisteet osakilpailuista:
1. 25p, 2. 20p, 3. 15p, 4. 14p, 5. 13p, jne.
Kategoria: Tulokset | Ei kommentteja »
Julkaistu 30.12.2006 - ylläpito
Suomen urheiluliitto (SUL) julkaisee vuosittain yleisurheilun vuosikirjan. Yleisurheilu 2006 -tilastovuosikirja sisältää:
- Arvokilpailuiden tulokset vuonna 2006
- Suomen tilastot vuonna 2006 mukaan lukien hallitilastot, ulkoratatilastot, aikuisten tilastot, juniorien tilastot ja viestitilastot
- Listauksen A-luokan urheilijoista
- Ennätysluettelot (Suomi- Pohjoismaat- Eurooppa- Maailma)
- Kalevan Maljan tulokset vuonna 2006
- Seurojen pistekilpailun tulokset vuonna 2006
- Seuraluokittelun vuonna 2006
Vuosikirja ilmestyy vuosittain joulukuussa. Tilastopaja kokoaa vuosikirjan sisällön. Vuonna 2006 tilastovuosikirjaan ovat päässyt myös Kestilän kisa-veikot ollen seuraluokittelussa 1. luokassa. Suomen listoille ovat päässeet myös seuraavat seuraa edustavat urheilijat:
| Sarja |
Laji |
Nimi |
Tulos |
Sijoitus |
| MIEHET |
Korkeus |
Tero Huovinen |
195 |
26. |
| M17 |
Korkeus |
Tero Huovinen |
195 |
1. |
| M17 |
Kuula |
Kalle Roivainen |
13,87 |
34. |
|
|
Toni Huovinen |
13,55 |
39. |
|
Keihäs |
Kalle Roivainen |
61,10 |
18. |
| P15 |
Seiväs |
Heikki Roivainen |
300 |
19. |
|
3-loikka |
Heikki Roivainen |
11,87 (myötätuulessa) |
|
Kuula |
Heikki Roivainen |
13,43 |
27. |
|
Keihäs |
Heikki Roivainen |
58,22 |
7. |
|
Kiekko |
Jussi Koskinen |
45,96 |
19. |
| P14 |
Korkeus |
Jarno Väyrynen |
160 |
27. |
|
Seiväs |
Jarno Väyrynen |
270 |
20. |
| P12 |
Keihäs |
Valtteri Rantonen |
41.30 |
7. |
| T14 |
Seiväs |
Sanni Kaikkonen |
235 |
19. |
|
|
Tiia Saari |
230 |
20. |
|
3-loikka |
Tiia Saari |
10.63 |
13. |
| T12 |
600m |
Jenni Still |
1.50,18 |
24. |
| T11 |
Seiväs |
Heidi Akbaba |
180 |
10. |
|
Pituus |
Heidi Akbaba |
468 |
2. |
|
60 m |
Heidi Akbaba |
8,83 |
12. |
| T10 |
Seiväs |
Nina Akbaba |
160 |
12. |
Kategoria: Uutiset | Ei kommentteja »